Magian etiikka – pohdintaa

Monissa maagisissa järjestelmissä on jonkinlainen eettinen koodisto sisäänleivottuna. Tunnetuin nykynoituudessa käytetty lienee se, että kaikki mitä teet tulee sinulle kolminkertaisena takaisin, tai että ”tee mitä tahdot mutta älä vahingoita ketään/mitään”. Juttu voi kuitenkin olla hieman monimutkaisempi, joten mun mielestä kaikkien kannattaa miettiä tätä pitkään ja hartaasti, plus tasaisin väliajoin, omassa päässään, eikä ottaa vain ylhäältä saneltuja sääntöjä kiveen hakattuna totuutena.

POIKKEUS tietty on jos kuulut johonkin tiettyyn traditioon, koska silloin sen säännöt koskee sua tiukemmin. Kuuluu kokonaispakettiin. Moni meistä vaan on joko monen tai oman tiensä kulkija ja silloin myös henkilökohtainen eettinen koodisto kannattaa olla mietittynä.

Ensinnäkin, mun mielestä kukin TARVITSEE oman eettisen koodistonsa, vaikka se olisi kuinka subjektiivinen asia. Musta se menee itsetuntemuksen alle, että tietää mitä on valmis tekemään ja mitä ei. Se antaa henkistä selkärankaa ja selkeyttä omiin elämänvalintoihin myös magian puolella.

  • Minkälaista magiaa minä olen valmis harjoittamaan?
  • Teenkö hyväntahtoisia loitsuja toisille osapuolille, jonkun puolesta, autanko ihmisiä heidän tietämättään?
  • Kuinka paljon haluan vaikuttaa omaan elämääni maagisesti, ja kuinka paljon olen valmis ottamaan vastuuta sen valumasta muiden ihmisten elämiin (vaikka kaikki ei ehkä vaikuta kaikkeen, niin silti moni asia vaikuttaa moneen asiaan)?
  • Olenko valmis suojelemaan itseäni, ja onko ehkä hyökkäys paras puolustus?
  • Kuinka vahvaan kädenvääntöön olen valmis vai annanko mielummin universumin hoitaa homman?
  • Jos teen loitsuja pyydettäessä muiden puolesta, kuinka pitkälle olen silloin valmis menemään?
  • Mitä tarkoittaa ”vahingoittaminen”?

Kaikki ylläolevat on erittäin valideja kysymyksiä, eikä niihin ole yksittäistä oikeaa vastausta. On vain henkilökohtaisia näkemyksiä. Ja ne näkemykset on hyvä miettiä itselleen selväksi, ja niitä kannattaa välillä tsekata sillä silmällä että onko muutosta tullut, suuntaan tai toiseen.

Perinteisesti kun katsotaan noituutta ja magiaa, sen pointtina on ollut nimenomaan vaikuttaa asioihin, tuoda itselle hyvää onnea ja vaurautta ja vastaavasti aiheuttaa harmia jos jonkinlaista omille vihamiehilleen. Yhteiskunnassa, jossa naisen asema on pitkälti riippunut aviomiehen saannista ja siitä että äijä tuo palkan kotiin eikä tuhlaa sitä viinaan ja muihin naisiin (tai toisesta näkökannasta että sama äijä tuo ainakin osan niistä rahoistaan sille rakastajattarelle lapsineen sen sijaan että vaimo ja ”virallinen perhe” vie kaiken), on erittäin tärkeää osata sitoa tyyppi keinolla millä hyvänsä itseensä. Ja tämä ei ole mitään muinaishistoriaa muuten, vaan ihan käypää valuuttaa nykyäänkin. Käytännön magialla, myös sillä manipuloivammalla, on pitkät perinteet ja oma asemansa.

Toinen kysymys sitten onkin kannattaako juuri SINUN harrastaa sitä.

Ja siinä juuri piilee se pointti, miksi omaa etiikkaa ja moraalia pitää pohtia ja tehdä siitä päätös. Se, että joku muu tekee tai ei tee asiaa A, ei tarkoita yhtään mitään juuri sinun kannaltasi. Mitä SINÄ olet siitä mieltä?

Olen itse vahvasti käytännön magian ja maagisen vaikuttamisen kannalla, mutta tiedän myös omat rajani. Oma nyrkkisääntöni on Jason Milleriltä kuulemani ”älä tee mitään mitä et tekisi kasvokkain”. (Sama pätee some-käytökseen, mutta ei nyt mennä sille sivupolulle.) Samalla voi pohtia omia rajojaan noin yleensä. Osaatko pitää yllä omia rajojasi, sanoa ihmisille että painuvat sinne minne aurinko ei paista, vai hymisteletkö ja toivot että universumi hoitaa ongelman muutaman taian avulla? Nimittäin koska magia ja muut teot vahvistavat toisiaan, jos kaivat kuoppaa mutta samalla täytät sitä, siinä ei pääse pitkälle. Supernegatiivinen magia tietoisesti tehtynä aiheuttaa tiettyä henkistä painolastia useammastakin suunnasta (vrt. Breaking Bad ja tavallisen kemianopen luisu ihmeellisiin sfääreihin. Juu, se on fiktiota mutta siinä on tietty pointti), eikä sen kanssa kannata pelleillä vaan koska työkaverin rasistiset vitsit ottaa päähän. Olisiko kannattavampaa sanoa ”nyt pää kiinni, noissa ei ole mitään hauskaa” kuin kirota tyyppi noin ekana askeleena? Hmm?

Minulle magian pointti on toisaalta itsensä työstäminen, toisaalta tietyn edun saaminen tilanteissa joissa sitä ei ”normaalein tavoin” saisi. Mitä kaikkea on valmis ja halukas tekemään niiden tilanteiden eteen on hyvä tietää ennalta. Asiat (ja magian) voi nimittäin miettiä monelta suunnalta, ja tutkia mikä on itselle paras ja helpoin tulokulma. KAIKKI käytännön magia on kuitenkin vaikuttamista ja manipulaatiota. Kyse onkin vain siitä mitä kukin meistä on valmis tekemään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *