Tämän blogin innoittajana toimi Snellmanin youtubeshortti al pastor -tacoista.
Videolla kerrotaan, kuinka Snellmanin possusta saadaan tehtyä al pastor -tacoja pienellä twistillä, korvaamalla yleensä käytetty ananas kotimaisista omenoista tehdyllä salsalla. Näyttää hyvältä, jep, mutta pieni yksityiskohta jää kertomatta – nimittäin että koko homman juju on se MARINADI missä se possu marinoidaan ennen grillaamista/paistamista. Se marinadi on se, mikä tuo lihalle ominaisen maun, tekee näistä nimenomaan al pastor -tacoja eikä muita possutacoja. Oikeasti näihin ei kuulu myöskään aiolit, mitkään majoneesit tai cremat, eikä tomaattisalsa.
Kun hypätään reseptistä olennainen osa pois ja lisätään täysin asiaan kuulumattomia aineksia, pelkästään videolta hommaa seuraava ihminen ei vaan pysty pääsemään oikeaan loputulokseen. Se ei tarkoita ettei se taco voisi maistua tekijästään hyvältä ja viedä nälkää pois, eli tavallaan ”tacon” funktio säilyy (ainakin meillä on siellä tortilla!), mutta ”al pastor -taco” se ei enää ole.
Toinen ääripää on sitten ajatus, että kukaan ei-meksikolainen ei koskaan voi tehdä oikeaa tacoa (al pastor tai muutakaan), koska ei ole syntynyt taco suussaan ja chilipalko kädessään. Olen saanut kuulla tätäkin, ja vielä päin naamaa sanottuna. ”No tienes el sazón.” (Ja tämä siis ennen kuin tekemääni ruokaa oli maistettu, ihan vaan koska periaate.)
Ruokaan liittyy vahvoja tunteita, ja vieraiden kulttuurien ruuan laittamiseen liittyy pakostakin steppausta näiden kahden ääripään välillä. Mitkä ovat rajat kokeilulle, mikä on perinteen soveltamista ja mikä uuden luomista? Missä vaiheessa al pastor -taco lakkaa olemasta al pastor, sovellettu al pastor tai lopulta pelkkä uusio- eikä fuusiotaco?
Sama maagisten traditioiden kanssa ja eklektisyys onkin tanssimista erilaisten kysymysten ristiaallokossa.
Onko sinulla jonkinlaista suhdetta siihen alueeseen, perinteeseen, kulttuuriin tai kansaan josta ajatus on lähtöisin? Oletko koskaan maistanut tacoja Meksikossa, ja jos niin missä päin Meksikoa? Oletko käynyt meksikolaisessa ravintolassa, vai ainoastaan Taco Bellissä tai Amarillossa? Oletko ostanut meksikolaisia purkkichilejä vai Santa Mariaa? Oletko lukenut meksikolaisten kirjoittamia keittokirjoja vai kopioitko reseptit Old El Pason tacolaatikon takakannesta?
Santa Maria -tacot vievät nälän ja voivat maistua ihan hyviltä niistä mausteseoksista tykkäävälle, ja onhan niihin tietty nostalgiaviehätys näin ysärin lapsena. Funktio niillä siis on, monessakin suhteessa. Ne eivät vaan ole ”autenttisia tacoja”.
Menemättä (tällä kertaa) kulttuuriseen omimiseen, eklektikon on hyvä pohtia tasaisin väliajoin suhdettaan siihen magiaan mitä harjoittaa. Itse olen sitä mieltä, että privaatisti voi pitkälti tehdä mitä huvittaa. (Toinen asia on se, kuinka huterista lähtökohdista saa yhteyden toisen kulttuurin henkiin, mutta sekin on aihe toisen blogin pohdinnalle.) En ole suuri ”pysy TÄYSIN omalla kaistallasi” -ajattelun fani, mitä tulee henkilökohtaiseen harjoitukseen.
Sen sijaan maagisia perinteitä (kuten ruuanlaittoakin) tulee lähestyä tosissaan, avoimesti ja varsinkin avoimena oppimaan. Aloittelijana sinulla ei ole käsitystä edes perusmakupaletista, puhumattakaan siitä että voisi alkaa valita mitä ainesosia valitsee ja mitä ei. Ystäväni, joka opettaa perinnemusiikkia Japanissa, kerran totesi minulle että ensimmäiseen 10 vuoteen oppilaalla ei ole mitään asiaa edes sanoa tykkääkö soittimesta vai ei – sen verran aikaa menee siihen että kehittää itselleen tarpeeksi herkkyyttä mielipiteen muodostamiseen. Kaikkea voi oppia. Se kuitenkin vie aikaa ja ohjausta, niin ihmisten kuin henkienkin alaisuudessa.
Oppiminen on hauskaa, mutta se vie aikaa ja vaivaa. Oppiminen on monipuolista, ja mitä kauemmas totutusta tähtäät, sitä enemmän uutta pitää olla valmis oppimaan. Osaatko kieltä edes auttavasti? Meksikolaisia reseptejä löytää paljon paremmin netistä espanjaksi. Tiedätkö mistä saat ainesosia? Lehtipersilja ja korianteri saattavat näyttää samalta mutta maku on aivan erilainen. Mitä voi korvata ja millä? Jalapeno ja chipotle eivät voi korvata toisiaan resepteissä, mutta chiles serranos voidaan korvata vihreillä pienillä thaichileillä.
Toinen vaihtoehto on se, että olet ylpeä eklektisyydestäsi. Kaiken ei tarvitse olla saumattomasti perinteistä vaan fuusiota ja uusiota voi, saa ja kannattaa hyödyntää. Kukaan ei kiellä tekemästä ja syömästä possutacoja aiolimajoneesilla ja omenasalsalla, jos siitä tykkää.
Sitä ei vaan kannata kutsua al pastor -tacoksi.